Marja Björk: Poika

Marja Björk: Poika. Like 2013. 215 sivua.

Marja Björk kertoo selkeän ja kirkkaan tarinan Marionista, joka syntyi tytöksi mutta tiesi olevansa poika. Pojan kasvutarinassa ei keskitytä pelkästään transseksuaalisuuteen, vaan yleensä elämän oppimiseen matkalla lapsuudesta nuoruuteen. Marion, joka ilmoittaa jo nassikkana nimekseen Makke, on kokonaisvaltainen ihminen, hänessä on monia puolia. Yrityksen ja erehdyksen kautta nuori oppii ihmissuhteista ja napanuoran irrottamisesta. Kuvaan kuuluu kännäämistä ja väkivaltaisuutta, monille murrosikäisille tyypillisiä viinakokeiluja. Marionilla on näitä nuoren ihmisen kasvukipuja kuten muillakin, ja samaan aikaan hänellä on vielä yksi miettimisen aihe lisää: häntä kohdellaan tyttönä, vaikka hän itse unohtaa muiden luokittelevan hänet tytöksi, koska on niin selkeästi omakuvaltaan poika. Tavallaan hän elää elämänsä kaksi ensimmäistä vuosikymmentä ikään kuin yksi osa hänestä olisi vankilassa.

Sitä jäin miettimään, onko sukupuoliroolitus todella niin tiukkaa lokerointia kuin Marion sen kokee. Ovatko vanhemmat niin tiukasti lapsiaan tyttöjen/poikien harrastuksiin ja pukeutumiseen ohjaavia, itse en ainakaan ole kokenut sellaista. Olin 1970-luvulla poikatyttö, eikä siinä ollut koskaan mitään ongelmaa. Isä pelasi kanssani pesäpalloa, ja olin ylpeä taidostani kiipeillä puihin; lempileluni oli isän ulkomaanreissulta tuoma telakone. Mutta ehkä asia ei ollut vanhemmilleni ongelma siksi, että minulla oli myös paperinukkeja, joihin olin yhtä lailla hullaantunut.

Marja Björkin kirja auttaa minua katsomaan asioita näkökulmasta, jota en ymmärtänyt olevan olemassakaan. Jossakin menee ilmaan piirretty raja, jonka ylittävä kokee elämässään syrjintää ja sitä, että hänet yritetään vaikka väkisin pusertaa takaisin rajan sallitulle puolelle. Transseksuaalinen ihminen kokee sukupuolen mukaan tehdyn jaottelun todella kipeänä asiana; siinä tilanteessa jokainen tyttö/poika-lokerointi tuntuu ihan eri mittakaavassa kuin muilla – kun toiset jatkuvasti ulkoapäin roolittavat sinua sellaiseksi, mitä et omasta mielestäsi ole. Poika herättää ajatuksia, joita jokaisen on hyvä miettiä: itsemääräämisoikeudesta, itsensä kunnioittamisesta ja siitä, miten opetella olemaan itselleen totta.

Koska kirjailija kertoo omakohtaisesti vierellä eletyn tarinan, kirjassa on aitoutta, jota siihen ei muuta kautta voisi saada. Erityisen luontevaa Marja Björkin kirjassa on äidin ristiriitaisen käytöksen kuvaaminen. Lukija seuraa äidin toimintaa Marionin silmin. Välillä äiti on se hyvä ymmärtäjä, joka antaa rahaa muodikkaisiin poikien vaatteisiin; välillä äiti ei jaksa ymmärtää, vaan tuskastuu ja hämmentyy; ja välillä äiti on se, joka satuttaa kaikkein eniten, kun hän sanoillaan sivaltaa arkaan paikkaan. Eikä äidin epäjohdonmukainen suhtautuminen tunnu lainkaan epäuskottavalta – päinvastoin, juuri tällaisena äidistä tulee elävä ja todellinen.

Björk kertoo tarinan ytimekkäästi hieman yli kahdellasadalla sivulla, hän ei pitkitä kertomusta. Makke astuu aikuisuuteen, ja samoihin aikoihin hän astuu kokonaisvaltaiseen vapauteen. Herää kysymys, näinkö helppoa se olikin. Tie ei ole helppo, mutta vaikeudet tulevat ulkoapäin. Sitä vaikeutta Makkella ei ole, että hän joutuisi kamppailemaan sen kysymyksen kanssa, pitäisikö hänen mennä sukupuolenvaihdosleikkaukseen vai ei. Heti kun hän saa tietää, että sellaisia leikkauksia tehdään ja se on myös hänelle mahdollista, on kuin joku ojentaisi hänelle avaimen, jolla päästään ulos vankilasta. Ei siinä tilanteessa kukaan ryhdy analysoimaan ja empimään.

Sukupuolenvaihdosleikkauksessa on näin ulkopuolisen silmillä katsoen kyse isommasta asiasta kuin oven avaamisesta – se tuntuu niin lopulliselta ja isolta päätökseltä. Mutta Marionin tarinan lukeminen opetti minulle, että se, mikä minusta tuntuu täysin mahdottomalta ajatukselta ja liian isolta asialta, voi toiselle olla selvä juttu ja juuri se ratkaisu, jota hän on elämäänsä hakenut. Poika edesauttaa toisen ihmisen päätösten kunnioittamista.