Orhan Pamuk: Lumi. Tammi 2004. Suomentanut Tuula Kojo. 532 s. Alkuperäinen teos Kar ilmestyi Turkissa vuonna 2002.
Luin tämän kirjan lukupiirimme tammikuun tapaamiseen, silloin kun valkoiset hiutaleet vielä pöllysivät ikkunan takana. Pamukin Lumi sopii ehdottomasti luettavaksi talvisella tuiskusäällä, jolloin tunnelmaan kiinni pääseminen on taattua!
Runosuonen ehtymisestä kärsivä runoilija Ka matkustaa junalla Kars-nimiselle paikkakunnalle kirjoittamaan lehtijuttua nuorten muslimityttöjen itsemurha-aallosta. Itsemurhat liittyvät tiiviisti määräyksiin/kieltoihin huivin käytöstä: tytöt eivät ole jääneet kertomaan syytä äärimmäiseen ratkaisuunsa, mutta yhden tulkinnan mukaan umpikujatilanne syntyy siitä, jos tyttö ei saa mennä kouluun huivi päässään ja haluaa silti koko sydämestään käydä koulua, mutta ei halua paljastaa päätään. Toisten tulkintojen mukaan tytöillä on ollut ”vain” nuorille tyypillisiä rakkaushuolia. Ka ryhtyy haastattelemaan asukkaita ja yrittää saada selvyyttä paikallisten nuorten ajatuksista ja motiiveista.
Kirjassa on runsain mitoin erilaista mielenkiintoista sekä maallistuneiden että hartaan uskonnollisten muslimien luonnehdintaa. Turkki on islamin- ja kristinuskoisten kulttuurien kohtaamisen rajapintaa, törmäysaluetta. Siksi oli hyvin intensiivinen lukukokemus uppoutua turkkilaisen nykykirjailijan näkemyksiin siinä rajapinnassa esiin nousevista ilmiöistä. Toimittaja Orhan Pamuk syntyi Istanbulissa vuonna 1952 ja sai vuonna 2006 Nobelin kirjallisuuspalkinnon. Kotimaassaan Pamukia arvostetaan yhteiskunnan teräväsilmäisenä tarkkailijana. Pamuk itse on sanonut kirjoittavansa ensisijaisesti fiktiivisiä tarinoita ilman poliittista suunnitelmallisuutta. Hän on kuitenkin julkisesti puolustanut kurdien poliittisia oikeuksia ja ensimmäisenä kirjailijana muslimimaailmassa tuominnut Salman Rushdielle langetetun fatwan.
Lumi-suomennoksen kohdalla täytyy myös mainita Tuula Kojon erinomainen kädenjälki. Kojo on, yhtä teosta lukuun ottamatta, vastannut kirjailijan tuotannon suomentamisesta suoraan turkin kielestä ja saanut työstään kirjallisuuden valtionpalkinnon. Lumen suomennosta varten hän matkusti itse Karsiin tavoittamaan kirjassa kuvattua tunnelmaa, ja on varmasti paljon myös hänen ansiotaan, että Lumi toimii suomeksi käännettynäkin näin vahvasti mukaansa kiepaisevana, kiihkeän intensiivisenä lukukokemuksena.
Erityisen kiehtovaksi kirjan tekee mystinen ja huikean dramaattinen tunnelma, jonka Pamuk onnistuneesti rakentaa jo ensimmäisillä aukeamilla, kun Ka pian Karsiin saavuttuaan jää tähän pieneen, Venäjän rajalla sijaitsevaan kaupunkiin lumen vangiksi. Suljetussa tilassa kaikenlaiset tunteet, intohimoiset ja aggressiiviset, nousevat nopeasti pintaan, tiivistyvät ja pääsevät valloilleen. Kertojan ääni vaati hetken totuttelemisen, mutta toimii sitten mainiosti tarinan kuljettajana. Toinen erikoinen ratkaisu kirjailijalta on se, että joidenkin henkilöiden kuolema kerrotaan jo etukäteen – tämäntyyppisten paljastusten luulisi latistavan lukijan uteliaisuutta, mutta yllättäen ne päinvastoin vain lisäävät tarinan kutkuttavuutta.
Juoneen on kiedottu mukaan huivityttöjen riipaisevien kohtaloiden ohella myös vuosituhannen rakkaustarina jos toinenkin ja yltiöpäisen teatteriseurueen hurjat tositeatteriesitykset, jotka muun iltaviihteen puutteessa televisioidaan reaaliajassa kaikkiin paikallisiin koteihin. Taianomaista tunnelmaa korostaa sekin, miten paikallislehden toimituskunta tuntuu jo vuorokauden etuajassa tietävän, mikä onkaan kohta tapahtuva uusi dramaattinen käänne, joka nousee seuraavan päivän pääotsikoksi.
Kaiken keskellä Ka’n runosuoni alkaa jälleen pulputa.
Lukupiirissämme nousi eriäviä mielipiteitä siitä, olisiko kirjailijan pitänyt kirjoittaa Ka’n runot kirjaan mukaan. Itse pidän tehokkaampana Pamukin tapaa esitellä lukijalle, ei itse runoja vaan ne voimakkaita tunnelatauksia sisältävät tilanteet, joissa Ka saa aina uuden inspiraation.
Sykkivien tapahtumien välissä tarinassa on myös kauniita rauhallisempia tuokioita, keskustelua ja teenjuontia, ja kaupungin raitilla hölköttelevä, rakastettava kulkukoira.
