Alexandra Salmela: 27 eli kuolema tekee taiteilijan. Teos 2010. 311 sivua.
Salmelan kirja on särmikkään ironinen. Siis miten hyvälle tuulelle tuleekaan, kun saa lukea nuoren naisen kirjoittamaa aidosti HAUSKAA kirjaa. Ei tekohauskaa tai välillä hauskaa, vaan alusta loppuun saakka sellaista ihanan hulvatonta farssia, jonka seurassa lukija viihtyy takuuvarmasti ja koko ajan on turvallinen olo, että kirjailija tietää mitä tekee ja mihin, ja millä keinoin, lukijaansa kuljettaa.
Näkökulmien vaihteluja kirjoissa on tietysti usein, mutta kuinka usein yksi kertojista on perheen auto tai kissa? Entä kuopuksen pehmolelu? Tarinaa kuljetetaan eteenpäin näiden hyvin erilaisten kertojien kautta. Silloin kun ollaan autossa, dialogit on toistettu konemaisesti sanasta sanaan puolueettoman tarkkailijan korvalla ilman tunnepitoista väritystä, mutta kaikilla muilla kertojilla on oma hupaisa agendansa tai älytön persoonansa, jonka kautta asioita vahvasti peilataan. Niinpä kissa Kassandra on ylimielisen pisteliäs huomioissaan ja omalla ylhäisellä ja ylväällä, arvokkaan kissamaisella tavallaan tekee kaikki huomionsa sen halveksunnan pohjalta, jota tuntee emäntäänsä kohtaan.
Pikku Papsun pehmolelu Herra Possu puolestaan on sinisilmäinen ja naiivi otus, joka palvoo Papsuaan ja on onnellinen ja riemastunut saadessaan olla perheen touhuissa mukana.
Tsekkiläisen vierailijan, kirjailijaksi mielivän tekotaiteellisen Angien kautta tutustumme Papsun muuhun perheeseen, mutta perheen äidistä ja isästä on vaikea saada täysin objektiivista kuvaa edellä mainitun kertojien sekalaisuuden kautta, ja vielä lisäksi sen vuoksi, että heidän elämänmenoonsa tutustuessaan Angie vaihtelee itse koko ajan lähestymistapaa sen mukaan, minkätyylisen kirjan hän kulloinkin suunnittelee kirjoittavansa. Yhdenmukainen yhdessä tyylilajissa pysyminen on tälle lyhytjännitteiselle kirjailijan alulle täysi mahdottomuus. Kirjoittaa hänen kuitenkin täytyy, koska hän haluaa julkaista ensimmäisen romaaninsa ja tulla kuuluisaksi kuluvan vuoden sisällä, ja sen jälkeen kuolla, täytettyään maagiset 27 vuotta.
Lukijana on todella viihdyttävää seurata tapahtumia näin monesta eri näkökulmasta, eikä tämän kirjan parissa tylsää hetkeä näe! Lisäksi kaiken absurdiuden seassa on myös paljon sellaista oivaltavaa huomiointia, mikä tekee kirjasta erittäin monitahoisen. Ehdottomasti voisin lukea toisenkin kerran, jopa aika pian, sillä tässä kirjassa on runsaasti virikkeitä ja värikkäitä ilmaisuja, hullunhauskoja virkkeitä ja lukuja ja siinä sivussa syvällistäkin sisältöä. Minua ei Salmelan "erilainen suomi" haitannut yhtään, päinvastoin, oli virkistävää lukea suomeksi kirjoitettu kirja ihmiseltä, jolla ei ole niin vahvaa lapsuudesta saakka päähän taottua pohjaa kielemme käyttötavoissa. Niinpä hän on vapaa kokeilemaan uteliaana kielemme mahdollisuuksia ja voi luontevasti lähteä käyttämään suomea ihan omintakeisesti. Salmelan tekstiä lukiessa rakas äidinkielemme ilahduttaa uudella tavalla.
Erityismaininnan ansaitsee myös poikkeuksellisen virkistävä ja ilmeikäs graafinen toteutus, Nina Leino.
