Markus Nummi: Karkkipäivä

Markus Nummi: Karkkipäivä. Otava 2010. 383 sivua.

Kirjassa on useita henkilöitä, joiden elämää seurataan läheltä ja joita voisi nimittää kirjan päähenkilöiksi. Työmoraaliltaan uskollinen sosiaalityöntekijä Katri, jolle tuottaa haastetta nähdä omat lapsensa. Kirjailija Ari, joka ei tiedä, mitä häneen turvautuvalle vieraalle pojalle pitäisi sanoa, varsinkin kun päällimmäisenä on työn alla olevan kirjan aikataulu. Jos jotain nasevaa tulee mieleen, Arin ajatus kääntyy heti omaan kirjoitustyöhön. Kirjan keskeisistä aikuisista henkilöistä eniten epätasapainoissa on tilanhallintasuunnittelija Paula.

Tomi, Mirja, Marja ja Saara ovat lapsia tämän kaiken keskellä.

Tomi on lapsista eniten esillä, hänestä kerrotaan eniten – myös hänen omasta ajatusmaailmastaan, mikä on kirjan koskettavinta ja liikuttavinta antia. Markus Nummi on tuonut kirjaan huumoriakin, esimerkiksi juuri Tomin mielenvälähdysten kautta, mutta samalla huumoriin sekoittuu koko ajan se ymmärrys, että kyse on asioista, joista on usein nauru kaukana.

Markus Nummi on ottanut kirjan teemaksi todella tärkeän aiheen: ”aikuisten teinien” toilailujen keskellä näkymättömiksi jäävät lapset. Hienosti rakennettu, eri näkökulmia hyödyntävä, loppua kohti tunnelmaa suvereenisti tihentävä ja nopeatempoikseksi jännäriksi yltyvä kirja. Tapahtumaympäristönä on ihan normaali vuokrakerrostalojen pihapiiri. Vastikään luin Hesarista, että joka neljäs helsinkiläislapsi asuu kaupungin vuokra-asunnoissa. Osa tapahtumista sijoittuu elintarvikemyymälään sekä sosiaalivirastoon.

Koska luin kirjan alun perin jatkona teemalleni ”viime vuoden Finlandia-ehdokkaat”, vertasin Karkkipäivää myös aiemmin lukemiini Rimmisen Nenäpäivään ja Salmelan 27 eli kuolema tekee taiteilijan -romaaniin. Karkkipäivän hahmoista skitsoimmasta tulee mieleen Rimmisen Irma, mutta Nummen vastine epäjohdonmukaisesti säheltävälle Irmalle on paljon rajumpi ja hätkähdyttävämpi: Rimmisen päähenkilön viattomat valheet ovat tässä vaihtuneet korkokengillä sipsuttavaan kieroon, viehättävän ulkokuoren alla salakavalasti järkkyneeseen mieleen, manipuloinnin mestariin. Samoin toinen kirjan aikuisista päähenkilöistä, ikuisuusprojekti-käsikirjoitustaan hahmotteleva Ari, Nummen vastine Alexandra Salmelan wanna-be-kirjailija Angielle, törmää paljon vakavampiin yhteiskunnan epäkohtiin. Niin hauskoja ja sujuvasti kirjoitettuja kuin Rimmisen ja Salmelan kirjat olivatkin, Karkkipäivä menee niiden edelle sanottavansa painoarvossa, ja nämä kolme erinomaista vuoden 2010 Finlandia-ehdokasta luettuani olisin itse suonut palkinnon Karkkipäivälle.

Markus Nummi on kirjoittanut useita kirjoja jo tätä ennen, ja niitä on myös käännetty eri kielille. Itselleni tämä oli ensimmäinen teos hänen tuotannostaan. Markus Nummi on toiminut myös elokuvan parissa käsikirjoittajana ja ohjaajana. Hän on runoilija Lassi Nummen poika.

Marja Björk: Posliini

Marja Björk: Posliini. Like 2008. 265 sivua.

Kirja alkaa nykyhetkestä. Aikuiseksi kasvanut Jaana tulee tapaamaan pariskuntaa, jonka luona Helsingissä hän on lapsuudessaan viettänyt paljon aikaa. Jostain korkealta, ulottumattomissa olleesta kaapista, Jaana saa käsiinsä laatikollisen vanhoja kirjeitä, ja muistot palaavat pintaan. Tämän jälkeen palataan takaisin Jaanan lapsuuteen ja varsinainen tarina alkaa.

Pääkaupunkiseudulla asuva täti on mennyt naimisiin ja saapuu tuoreen aviomiehensä kanssa kylään kuusivuotiaan Jaanan luo. Fiini pariskunta herättää vaatimattomassa itäsuomalaisessa perheessä ihailua ja vähän kateuttakin. Samalla Jaanan äitiä nolottaa, että pitää ottaa vieraat vastaan maha pystyssä - jo neljättä penskaa pukkaa. Alempiarvoisuuden tunne, vanhempien väsymys ja huono omakuva, kuvataan uskottavasti ja koreilematta. Kun hienot Helsingin-vieraat haluavat hemmotella Jaanaa ja kutsua tämän luokseen, hän on varsinainen onnentyttö.

Marja Björkin muutaman vuoden takainen esikoisteos herättää lukijassa erittäin ristiriitaisia tunteita. Aiheena on lapsen hyväksikäyttö lapsen omasta näkökulmasta, niin kuin hän tilanteen siinä ja nyt ymmärtää. Taitavasti kirjoitettu 1960-luvulta liikkeelle lähtevä ajankuvaus on kirjoitettu Jaanan minä-näkökulmasta. Tapahtumia viedään kaiken aikaa eteenpäin myös hienostelemattoman dialogin kautta, josta on puhujille ominaisten sanontojen ja murteen käytön kautta saatu elävää ja uskottavaa.

Lukija ikään kuin viedään pienen tytön silmin kaikkiin näihin tilanteisiin, alkujaan viattomaan maailmaan, jonka joku hitaasti ja peruuttamattomasti tahraa. Manipulaatio tapahtuu vähitellen, eikä lapsi sitä itse välttämättä ymmärrä, vaikka vaistoaakin, että jokin tässä on väärin. Tämä tekee lukukokemuksesta erityisen voimia vievän; lukija kokee itsensä voimattomaksi ja toivoo koko ajan, että joku aikuinen huomaisi tilanteen ja puuttuisi asiaan. Tai ainakin, että väärintekijä saisi rangaistuksensa. Tämä odotus toimii jännitteenä kirjassa lähes loppuun asti.

Marja Björkin Posliinista voin sanoa ensinnäkin sen, että se on todella hyvin kirjoitettu. Samaan hengenvetoon totean, että tämä kirja vaatii myös varoituksen sanan. Mukana on konkreettisia hyväksikäyttötilanteita ja ne kuvataan kohteena olevan lapsen kokemina. Näin ollen voisin jopa sanoa kirjan olevan niin rankka, että lukijan kannattaa varata aikaa sen herättämän sanattoman raivon ja hämmennyksen työstämiseen. Virkistävää lomalukemista tämä kirja ei näin ollen ole. Toisaalta kirja havahduttaa ja auttaa pitämään silmiä auki. Björkin rohkeus kirjailijana voi kauhistuttaa toisia, ja toiset kiittävät siitä.

Koska Björk osoittaa esikoisteoksessaan erityistä kypsyyttä aiheen käsittelyssä, tarkkuutta taustatyössä ja sujuvaa tekstin hallintaa, olen ottanut lukulistalle hänen toisen romaaninsa, Puuma, joka kertoo aikuisen naisen suhteesta jonkin verran nuorempaan mieheen eikä siten ehkä ole aiheeltaan ihan yhtä rankka kuin Björkin esikoinen - vaikka ei tämä kirjailija näköjään ihan helppoihin teemoihin tyydy. Marja Björk on ammatiltaan juristi ja luonteeltaan avoin ja ihmisistä kiinnostunut, tarkka havainnoija.