Marja Björk: Poika

Marja Björk: Poika. Like 2013. 215 sivua.

Marja Björk kertoo selkeän ja kirkkaan tarinan Marionista, joka syntyi tytöksi mutta tiesi olevansa poika. Pojan kasvutarinassa ei keskitytä pelkästään transseksuaalisuuteen, vaan yleensä elämän oppimiseen matkalla lapsuudesta nuoruuteen. Marion, joka ilmoittaa jo nassikkana nimekseen Makke, on kokonaisvaltainen ihminen, hänessä on monia puolia. Yrityksen ja erehdyksen kautta nuori oppii ihmissuhteista ja napanuoran irrottamisesta. Kuvaan kuuluu kännäämistä ja väkivaltaisuutta, monille murrosikäisille tyypillisiä viinakokeiluja. Marionilla on näitä nuoren ihmisen kasvukipuja kuten muillakin, ja samaan aikaan hänellä on vielä yksi miettimisen aihe lisää: häntä kohdellaan tyttönä, vaikka hän itse unohtaa muiden luokittelevan hänet tytöksi, koska on niin selkeästi omakuvaltaan poika. Tavallaan hän elää elämänsä kaksi ensimmäistä vuosikymmentä ikään kuin yksi osa hänestä olisi vankilassa.

Sitä jäin miettimään, onko sukupuoliroolitus todella niin tiukkaa lokerointia kuin Marion sen kokee. Ovatko vanhemmat niin tiukasti lapsiaan tyttöjen/poikien harrastuksiin ja pukeutumiseen ohjaavia, itse en ainakaan ole kokenut sellaista. Olin 1970-luvulla poikatyttö, eikä siinä ollut koskaan mitään ongelmaa. Isä pelasi kanssani pesäpalloa, ja olin ylpeä taidostani kiipeillä puihin; lempileluni oli isän ulkomaanreissulta tuoma telakone. Mutta ehkä asia ei ollut vanhemmilleni ongelma siksi, että minulla oli myös paperinukkeja, joihin olin yhtä lailla hullaantunut.

Marja Björkin kirja auttaa minua katsomaan asioita näkökulmasta, jota en ymmärtänyt olevan olemassakaan. Jossakin menee ilmaan piirretty raja, jonka ylittävä kokee elämässään syrjintää ja sitä, että hänet yritetään vaikka väkisin pusertaa takaisin rajan sallitulle puolelle. Transseksuaalinen ihminen kokee sukupuolen mukaan tehdyn jaottelun todella kipeänä asiana; siinä tilanteessa jokainen tyttö/poika-lokerointi tuntuu ihan eri mittakaavassa kuin muilla – kun toiset jatkuvasti ulkoapäin roolittavat sinua sellaiseksi, mitä et omasta mielestäsi ole. Poika herättää ajatuksia, joita jokaisen on hyvä miettiä: itsemääräämisoikeudesta, itsensä kunnioittamisesta ja siitä, miten opetella olemaan itselleen totta.

Koska kirjailija kertoo omakohtaisesti vierellä eletyn tarinan, kirjassa on aitoutta, jota siihen ei muuta kautta voisi saada. Erityisen luontevaa Marja Björkin kirjassa on äidin ristiriitaisen käytöksen kuvaaminen. Lukija seuraa äidin toimintaa Marionin silmin. Välillä äiti on se hyvä ymmärtäjä, joka antaa rahaa muodikkaisiin poikien vaatteisiin; välillä äiti ei jaksa ymmärtää, vaan tuskastuu ja hämmentyy; ja välillä äiti on se, joka satuttaa kaikkein eniten, kun hän sanoillaan sivaltaa arkaan paikkaan. Eikä äidin epäjohdonmukainen suhtautuminen tunnu lainkaan epäuskottavalta – päinvastoin, juuri tällaisena äidistä tulee elävä ja todellinen.

Björk kertoo tarinan ytimekkäästi hieman yli kahdellasadalla sivulla, hän ei pitkitä kertomusta. Makke astuu aikuisuuteen, ja samoihin aikoihin hän astuu kokonaisvaltaiseen vapauteen. Herää kysymys, näinkö helppoa se olikin. Tie ei ole helppo, mutta vaikeudet tulevat ulkoapäin. Sitä vaikeutta Makkella ei ole, että hän joutuisi kamppailemaan sen kysymyksen kanssa, pitäisikö hänen mennä sukupuolenvaihdosleikkaukseen vai ei. Heti kun hän saa tietää, että sellaisia leikkauksia tehdään ja se on myös hänelle mahdollista, on kuin joku ojentaisi hänelle avaimen, jolla päästään ulos vankilasta. Ei siinä tilanteessa kukaan ryhdy analysoimaan ja empimään.

Sukupuolenvaihdosleikkauksessa on näin ulkopuolisen silmillä katsoen kyse isommasta asiasta kuin oven avaamisesta – se tuntuu niin lopulliselta ja isolta päätökseltä. Mutta Marionin tarinan lukeminen opetti minulle, että se, mikä minusta tuntuu täysin mahdottomalta ajatukselta ja liian isolta asialta, voi toiselle olla selvä juttu ja juuri se ratkaisu, jota hän on elämäänsä hakenut. Poika edesauttaa toisen ihmisen päätösten kunnioittamista.

Marja Björk: Posliini

Marja Björk: Posliini. Like 2008. 265 sivua.

Kirja alkaa nykyhetkestä. Aikuiseksi kasvanut Jaana tulee tapaamaan pariskuntaa, jonka luona Helsingissä hän on lapsuudessaan viettänyt paljon aikaa. Jostain korkealta, ulottumattomissa olleesta kaapista, Jaana saa käsiinsä laatikollisen vanhoja kirjeitä, ja muistot palaavat pintaan. Tämän jälkeen palataan takaisin Jaanan lapsuuteen ja varsinainen tarina alkaa.

Pääkaupunkiseudulla asuva täti on mennyt naimisiin ja saapuu tuoreen aviomiehensä kanssa kylään kuusivuotiaan Jaanan luo. Fiini pariskunta herättää vaatimattomassa itäsuomalaisessa perheessä ihailua ja vähän kateuttakin. Samalla Jaanan äitiä nolottaa, että pitää ottaa vieraat vastaan maha pystyssä - jo neljättä penskaa pukkaa. Alempiarvoisuuden tunne, vanhempien väsymys ja huono omakuva, kuvataan uskottavasti ja koreilematta. Kun hienot Helsingin-vieraat haluavat hemmotella Jaanaa ja kutsua tämän luokseen, hän on varsinainen onnentyttö.

Marja Björkin muutaman vuoden takainen esikoisteos herättää lukijassa erittäin ristiriitaisia tunteita. Aiheena on lapsen hyväksikäyttö lapsen omasta näkökulmasta, niin kuin hän tilanteen siinä ja nyt ymmärtää. Taitavasti kirjoitettu 1960-luvulta liikkeelle lähtevä ajankuvaus on kirjoitettu Jaanan minä-näkökulmasta. Tapahtumia viedään kaiken aikaa eteenpäin myös hienostelemattoman dialogin kautta, josta on puhujille ominaisten sanontojen ja murteen käytön kautta saatu elävää ja uskottavaa.

Lukija ikään kuin viedään pienen tytön silmin kaikkiin näihin tilanteisiin, alkujaan viattomaan maailmaan, jonka joku hitaasti ja peruuttamattomasti tahraa. Manipulaatio tapahtuu vähitellen, eikä lapsi sitä itse välttämättä ymmärrä, vaikka vaistoaakin, että jokin tässä on väärin. Tämä tekee lukukokemuksesta erityisen voimia vievän; lukija kokee itsensä voimattomaksi ja toivoo koko ajan, että joku aikuinen huomaisi tilanteen ja puuttuisi asiaan. Tai ainakin, että väärintekijä saisi rangaistuksensa. Tämä odotus toimii jännitteenä kirjassa lähes loppuun asti.

Marja Björkin Posliinista voin sanoa ensinnäkin sen, että se on todella hyvin kirjoitettu. Samaan hengenvetoon totean, että tämä kirja vaatii myös varoituksen sanan. Mukana on konkreettisia hyväksikäyttötilanteita ja ne kuvataan kohteena olevan lapsen kokemina. Näin ollen voisin jopa sanoa kirjan olevan niin rankka, että lukijan kannattaa varata aikaa sen herättämän sanattoman raivon ja hämmennyksen työstämiseen. Virkistävää lomalukemista tämä kirja ei näin ollen ole. Toisaalta kirja havahduttaa ja auttaa pitämään silmiä auki. Björkin rohkeus kirjailijana voi kauhistuttaa toisia, ja toiset kiittävät siitä.

Koska Björk osoittaa esikoisteoksessaan erityistä kypsyyttä aiheen käsittelyssä, tarkkuutta taustatyössä ja sujuvaa tekstin hallintaa, olen ottanut lukulistalle hänen toisen romaaninsa, Puuma, joka kertoo aikuisen naisen suhteesta jonkin verran nuorempaan mieheen eikä siten ehkä ole aiheeltaan ihan yhtä rankka kuin Björkin esikoinen - vaikka ei tämä kirjailija näköjään ihan helppoihin teemoihin tyydy. Marja Björk on ammatiltaan juristi ja luonteeltaan avoin ja ihmisistä kiinnostunut, tarkka havainnoija.