Laura Gustafsson: Huorasatu. Into 2011. 295 sivua.
Värikäs tarina, johon on ympätty niin paljon asiaa, huimia
oivalluksia ja lennokkaita tilannekuvauksia naisen esineellistämisestä, että jo
melko alussa hengästyin ja koin kirjan sekavaksi. Siksi päädyin lukemaan
Huorasadun kahdessa erässä, ja välissä oli lähes puoli vuotta. Kun jatkoin lukemista loppuun, tekstiin
uppoutuminen sujui jo paremmin. Ehkä olin itse otollisemmassa mielentilassa, kykenevämpi
seuraamaan näin nopeassa rytmissä tapahtuvaa kerrontaa.
Milla ja Kalla asuvat Helsingissä ja siirtyvät alipalkatusta
ravintolatyöstä seksibisnekseen. Tarinaan tuodaan herkullisella tavalla mukaan myös
kreikkalaisen mytologian kauneuden jumalatar Afrodite, kun soturi Ares surmaa
Afroditen rakastajan ja jumalatar lähtee Penelopen neuvosta
hakemaan häntä takaisin haadeesta mutta eksyy lentokentällä määränpäästä
käytetyn HEL-lyhennyksen takia Helsinkiin.
Näin överiksi viedyn tarinan näkisin mieluummin näyttämöllä
kuin luen kirjana. Minusta tarina sopisi teatteriin ja toivon, että sen siellä
vielä joskus näen, opiskeleehan Laura G. dramaturgiksi. Itse asiassa, jos
jollakulla on asiasta parempaa tietoa, laittakaa sitä tähän kommenteiksi. Arvelen,
että teos on alun perin tarkoitettukin teatterin lavalle. Ainakin minun olisi
ollut helpompi tavoittaa juoni esitettynä kuin näin rönsyilevästä tekstistä.
Kuten mainitsin, puolivälissä kirja jäi minulta useaksi
kuukaudeksi lepäämään. Hengähdystaukoni aikana näin PMMP:n basistin näköisen alle
kolmekymppisen miehen lukevan kirjaa metrossa - sellainen ikäistään kypsemmän
ja ymmärtävämmän oloinen nuori mies. Hän oli suunnilleen kirjan puolivälissä
tai jo sen ohi, ja meinasin pyytää häntä valottamaan minulle kirjan sanomaa. Mies
luki hyvin kiinnostuneena, ei vähäisessäkään määrin virnistellen tai
tirkistelyasenteella, vaan rauhallisen keskittyneesti, oppimishaluisen näköisenä,
sillä mielellä, että haluaa olla tyttöjen aito ystävä ja ymmärtää omaa
naistaan.
Vaikka omat uskaliaiden pukeutumiskokeilujen vuoteni ovat
jääneet jo taakse, olen vahvasti sitä mieltä, että nuoren naisen täytyy saada
pukeutua leikittelevästi ja silti kulkea ulkona ilman pelkoa. Kirjalla on
tärkeää sanottavaa, vähän samoja teemoja kuin Anja Kaurasella (nyk. Snellman)
vajaat kaksi vuosikymmentä sitten Pelon maantieteessä. Laura Gustafsson vain
kirjoittaa 2010-luvulla raflaavammin ja saattaa muutenkin liikkua
tarinankertojana korkeammissa mielikuvituksen fiboissa, itselleni ehkä hieman
liiankin korkeissa, paikka paikoin, mutta silti totean, että tarinan sanoma
osuu ja uppoaa.
Vaikka kirjan sivuilla on etupäässä kreisiä menoa, taustalla
on vakavia ja todellisia teemoja. Esimerkiksi se, kun seksituristien
hyväksikäyttämät naiset kertovat tarinaansa ja Afrodite ihmettelee, millaisessa
paikassa hänen lahjojaan ihmiskunnalle on riistetty, vääristelty ja töhritty
niin röyhkeästi.
Erityiset kehut kirjan ulkoasulle. Graafikko Tommi Hännisen
tyylikkäät visuaaliset raamit auttavat runsauttaan pursuilevan tekstin
jäsentelyssä. Välivinjettinä käytetyt mustatut huulet toimivat hienosti. Perustarinan
väliin sijoitetuilla mustilla sivuilla Gustafsson laittaa naisen
luomiskertomuksen ihan uusiksi.
