Siri Hustvedt: Lumous. Otava 2009, SEVEN-pokkarit 2010. Suomentanut Kristiina Rikman. Shakespeare-sitaatit Yrjö Jylhä. 263 sivua. Alkuperäinen teos, The Enchantment of Lily Dahl, ilmestyi vuonna 1996.
Lily Dahl on täyttänyt yhdeksäntoista vuotta. Hän asuu omassa kämpässä, työskentelee pienen kotipaikkakuntansa aamiaisbaarissa, harrastaa teatteria ja ihailee yli kaiken Marilyn Monroeta, jonka kuva hänellä on seinällä peiliään vastapäätä. Ensimmäisen rakkauskokemuksen päätyttyä sydänsuruun Lily seurustelee nyt paikallisen nuoren poliisin kanssa - tuttua ja turvallista. Poikaystävä Hank liikkuu kauniisti ja näyttää paremmalta kaukaa katsottuna.
Nimensä mukaisesti kirjassa on lumoava tunnelma, ja lukijakin tulee nopeasti vedetyksi mukaan Lilyn lumoukseen. Paikkakunnalle ilmestyy newyorkilainen taitelija, jonka karismaa nuhruinen ja läpeensä tuttu ympäristö vielä entisestään korostaa. Lilyn tuo taiteilijakarisma vetää polvilleen heti ensimmäisestä silmäyksestä, ja Hustvedt on kuvannut elävästi ja uskottavasti ihastuksen alkutahdit.
Se, mikä alkaa kertomuksena nuoren tytön keväisestä rakastumisesta, muuttuu jännitystarinaksi, joka vain tihenee kesän kuumenemisen myötä. Amerikkalaisen maaseudun vehreys ja tuoksut tunkevat tekstistä lukijan kasvoille. Minä löysin Hustvedtin kirjasta vahvan kasvutarinan, joka toi mieleen kauan sitten tehdyn Stand by me -elokuvan.
Lilyn itsetuntemus on osin jo pitkälle kehittynyt, kun ottaa huomioon hänen ikänsä, mutta osin vielä täysin hajallaan, etsivää ja hapuilevaa. Kirjailija on kuvannut pikkupaikkakunnan asukkaiden kirjoa kiinnostavasti. Lukija eläytyy moneen kohtaloon, eikä lukumotivaation kanssa tule ongelmia. Kesän kuluessa Lily löytää uusia ystäviä täysin odottamattomalta taholta. Tragedialtakaan ei silti voida välttyä.
Yksi kirjan muista voimahahmoista on naapurissa asuva iäkäs Mabel. Vanha nainen laatii omaelämäkertaansa ja sekoittaa siihen sekä uniaan että todellisia kokemuksia. Mabel on elämässään tuntenut monia miehiä, eikä vieläkään pelkää kiintyä ja innostua, kokea olevansa elossa. Lisäksi hän osaa antaa nuorelle naapurilleen henkilökohtaista opastusta, kun Lily harjoittelee rouva Wrightin johdolla paikallisessa teatteriryhmässä Kesäyön unelmaa. Eri-ikäisiä naisia yhdistävät keskustelut rakkaudesta ja teatterista, ja Mabelin ystävyys kantaa Lilyä yhä vahvemmin kesän kuluessa, kun tytön viattomana alkanut salapoliisileikki muuttuu uskaliaaksi ja Lily vaarantaa oman turvallisuutensa.
Mabelin ääni oli ohut ja vanha, mutta hänen tulkinnassaan oli nyansseja ja näkemystä, jollaisiin Lily ei kyennyt. Siksi hän sen teki, Lily ajatteli, näyttääkseen minulle, miten luonteva ja hyvä on. Eikö rouva Wright ollutkin korostanut samaa harjoituksissa? ”Puhut vain ihan omalla äänelläsi”, ja Lily oli ajatellut: Mutta mikä minun oma ääneni on?
Kursivoitu lainaus kirjan sivulta 12.