Laura Gustafsson: Huorasatu

Laura Gustafsson: Huorasatu. Into 2011. 295 sivua.

Värikäs tarina, johon on ympätty niin paljon asiaa, huimia oivalluksia ja lennokkaita tilannekuvauksia naisen esineellistämisestä, että jo melko alussa hengästyin ja koin kirjan sekavaksi. Siksi päädyin lukemaan Huorasadun kahdessa erässä, ja välissä oli lähes puoli vuotta.  Kun jatkoin lukemista loppuun, tekstiin uppoutuminen sujui jo paremmin. Ehkä olin itse otollisemmassa mielentilassa, kykenevämpi seuraamaan näin nopeassa rytmissä tapahtuvaa kerrontaa.

Milla ja Kalla asuvat Helsingissä ja siirtyvät alipalkatusta ravintolatyöstä seksibisnekseen. Tarinaan tuodaan herkullisella tavalla mukaan myös kreikkalaisen mytologian kauneuden jumalatar Afrodite, kun soturi Ares surmaa Afroditen rakastajan ja jumalatar lähtee Penelopen neuvosta hakemaan häntä takaisin haadeesta mutta eksyy lentokentällä määränpäästä käytetyn HEL-lyhennyksen takia Helsinkiin.

Näin överiksi viedyn tarinan näkisin mieluummin näyttämöllä kuin luen kirjana. Minusta tarina sopisi teatteriin ja toivon, että sen siellä vielä joskus näen, opiskeleehan Laura G. dramaturgiksi. Itse asiassa, jos jollakulla on asiasta parempaa tietoa, laittakaa sitä tähän kommenteiksi. Arvelen, että teos on alun perin tarkoitettukin teatterin lavalle. Ainakin minun olisi ollut helpompi tavoittaa juoni esitettynä kuin näin rönsyilevästä tekstistä.

Kuten mainitsin, puolivälissä kirja jäi minulta useaksi kuukaudeksi lepäämään. Hengähdystaukoni aikana näin PMMP:n basistin näköisen alle kolmekymppisen miehen lukevan kirjaa metrossa - sellainen ikäistään kypsemmän ja ymmärtävämmän oloinen nuori mies. Hän oli suunnilleen kirjan puolivälissä tai jo sen ohi, ja meinasin pyytää häntä valottamaan minulle kirjan sanomaa. Mies luki hyvin kiinnostuneena, ei vähäisessäkään määrin virnistellen tai tirkistelyasenteella, vaan rauhallisen keskittyneesti, oppimishaluisen näköisenä, sillä mielellä, että haluaa olla tyttöjen aito ystävä ja ymmärtää omaa naistaan.

Vaikka omat uskaliaiden pukeutumiskokeilujen vuoteni ovat jääneet jo taakse, olen vahvasti sitä mieltä, että nuoren naisen täytyy saada pukeutua leikittelevästi ja silti kulkea ulkona ilman pelkoa. Kirjalla on tärkeää sanottavaa, vähän samoja teemoja kuin Anja Kaurasella (nyk. Snellman) vajaat kaksi vuosikymmentä sitten Pelon maantieteessä. Laura Gustafsson vain kirjoittaa 2010-luvulla raflaavammin ja saattaa muutenkin liikkua tarinankertojana korkeammissa mielikuvituksen fiboissa, itselleni ehkä hieman liiankin korkeissa, paikka paikoin, mutta silti totean, että tarinan sanoma osuu ja uppoaa.

Vaikka kirjan sivuilla on etupäässä kreisiä menoa, taustalla on vakavia ja todellisia teemoja. Esimerkiksi se, kun seksituristien hyväksikäyttämät naiset kertovat tarinaansa ja Afrodite ihmettelee, millaisessa paikassa hänen lahjojaan ihmiskunnalle on riistetty, vääristelty ja töhritty niin röyhkeästi.

Erityiset kehut kirjan ulkoasulle. Graafikko Tommi Hännisen tyylikkäät visuaaliset raamit auttavat runsauttaan pursuilevan tekstin jäsentelyssä. Välivinjettinä käytetyt mustatut huulet toimivat hienosti. Perustarinan väliin sijoitetuilla mustilla sivuilla Gustafsson laittaa naisen luomiskertomuksen ihan uusiksi.