Joel Haahtela: Perhoskerääjä

Joel Haahtela: Perhoskerääjä. Otava 2006. 189 sivua.

Perhoskerääjä on Joel Haahtelan viides romaani ja minun ensimmäinen Haahtelani. No totta puhuen, yritin aloittaa Katoamispistettä toissavuona, sen ilmestyttyä, mutta lainasin silloin ahneuksissani kirjastosta yhtä aikaa monta kirjaa ja jouduin palauttamaan niistä osan jo ennen kuin ehdin avata. Nyt siis uusi yritys Haahtelan suuntaan, kun asuin jonkin aikaa kevättalvella maaseudun rauhassa ja pystyin paremmin tähän meditatiiviseen tunnelmaan sulautumaan.

Kirjan päähenkilö on omassa elämässään pohdinnan paikalla. Hän saa tietää, että täysin tuntematon henkilö on jättänyt hänelle perinnön. Tätä erikoista tapahtumaa hän joutuu miettimään yksikseen, sillä työprojekti on vienyt hänen puolisonsa joksikin aikaa ulkomaille ja suhteessa on eräänlainen aikalisä.

Perintö osoittautuu rahalla mitattuna vaatimattomaksi, mutta huonokuntoinen rakennus kätkee sisälleen odottamattoman aarteen. Vainaja oli intohimoinen perhosten kerääjä. Perhoskokoelmat eivät kuitenkaan ole vielä tuo varsinainen aarre, vaan aarteeksi muodostuu se matka, jolle päähenkilö lähtee. Hän lähtee kulkemaan vanhojen kirjeiden osoittamaan suuntaan, motiivinaan halu tietää ja päästä perille siitä, miksi saksalainen Henri Ruzicka on jättänyt maallisen omaisuutensa juuri hänelle, täysin vieraalle ihmiselle. Raiteet vievät hänet Etelä-Eurooppaan, mutta samalla myös vielä tärkeämmille seuduille, ihmisen muistin salattuihin lokeroihin – myös hänen omiinsa.

Haahtela keskittyy lähes haltioitumista hipoen kuvaamaan ihmismieleen piirtyvien mielikuvien herkkyyttä ja ohuutta, elämän haurautta, toinen toisiimme jättämiä kosketusjälkiä ja vanhan ihmisen aamujen ja päivien hiljaista haikeutta. Kun pääsin rauhassa syventymään kirjan rauhalliseen tarinaan, ensimmäinen Haahtelani herätti minussa paljon ajatuksia. Samalla teksti herätti myös ihailua kirjoittajaa kohtaan. Kuvaavaa on, että Joel Haahtela oli Perhoskerääjää kirjoittaessaan vain 34-vuotias ja kuitenkin kaikista lähivuosina lukemistani kirjoista teos tuo voimakkaimmin mieleeni Bo Carpelanin loistavankauniin, impressionistisen jäähyväisteoksen Lehtiä syksyn arkistosta.