Antti Tuomainen: Parantaja

Antti Tuomainen: Parantaja. Helsinki-kirjat 2010. 223 sivua.

Tuomais-urakkani on viimevihdoin edennyt uusimpaan teokseen, Parantajaan. Vaikka eipä oikeastaan voi urakaksi kutsua näin miellyttävää tehtävää, sillä jo molemmat kaksi aiempaa jännäriä olivat nopealukuisia ja viihdyttäviä, ja tämän uusimman nostan ehdottomasti kolmikon kärkeen. 

Odotukseni olivat korkealla, koska Tappaja, toivoakseni oli esikoiseksi niin lupaava. Tuomaisen toinen kirja, Veljeni vartija, samaten – sekään ei ollut varsinainen ykkösjysäri, mutta piti kyllä mukavasti otteessaan.

Parantajaa oli kehuttu, ja olin varma, että odotuskäyräni oli noussut kolmannen Tuomaisen kohdalla niin ylös, ettei kirjan todellinen anti siihen voisi yltää. Mutta jännärikirjallisuuden alalla Parantaja on niin mallikas teos, ettei minua pettymään saanut millään. Loppuun asti kiittelin Tuomaista hänen aikaisemman tuotantonsa antamien lupausten lunastamisesta.

Olin aikaisemmin kritisoinut Tuomaista muun muassa siitä, että naispäähenkilön logiikka ja puhe hänen esikoisessaan ei ole kauttaaltaan uskottavaa. Siitä jäi välillä teennäinen maku. – Nyt naishahmojen luontevuus oli jo kehittynyt ison harppauksen.

Toisessa Tuomaisessa, Veljeni vartijassa, kritisoin sitä, että loppuratkaisu oli lopulta nyrhitty kokoon jotenkin töksähtäen. – Parantajassa loppu on tyylikkäästi kirjoitettu. Siinä jätetään lukijalle juuri sopivasti hiukan pelivaraa omiin tulkintoihin ja kuitenkin asiat summataan varmoin ottein, ei turhan pitkästi, muttei myöskään mutkia oikoen.

Kahdesta aikaisemmasta kirjastaan poiketen Tuomainen on sijoittanut uusimman tarinansa tulevaisuuteen, ehkä noin viidentoista vuoden päähän. Parantaja kertoo runoilija-toimittaja-pariskunnasta, joiden elämään lukija pääsee mukaan siinä vaiheessa, kun Johanna on kadonnut kesken jutuntekokeikan ja Tapani ryhtyy häntä etsimään. Avukseen ja seuralaisekseen Tapani löytää taksikuski Hamidin, jonka kyydissä hän ajelee läpi karuksi ja vaaralliseksi muuttuneen Helsingin. Tuomainen kuvaa uskottavasti alituisen, monta kuukautta jatkuneen sateen ja tuulen. Poliisit ovat siirtyneet yksityisten vartiointifirmojen palvelukseen, ihmiset ovat valmiita maksamaan turvallisuudestaan, jota ei kuitenkaan ole oikeastaan enää tarjolla sillä tavalla kuin miten me vielä nykyhetkellä turvallisuuden käsitämme. Ympäröivän maailman hajoaminen on jo nyt käynnissä, ja Tuomainen vie meidät joitakin vuosia ajassa eteenpäin katsomaan ja kokemaan, miltä Helsinki tämän päivän epäeettisen elämäntyylin jatkuessa pian ehkä näyttää.

Vaikka Parantajassa otetaan kantaa tämänhetkiseen kulutusyhteiskuntaan ja tuodaan esiin sen seuraukset, juoni on kirjassa kuitenkin pääosassa. Tämän ansiosta kirjaan upotetut eettiset opetukset, jos niin voi sanoa, toimivat tehokkaammin ja on helpompi ottaa vastaan, koska niitä ei ole tuotu liian keskeiseen asemaan eikä juonen sujuvasta kuljetuksesta ole tingitty, vaan Tapanin ja Johannan tarina on kaiken aikaa tarinan keskiössä.

Elokuvia rakastavana ihmisenä sain taas vision leffasta, sillä tämä tarina olisi hienoa nähdä valkokankaalla, varsinkin jos elokuvaversio voitaisiin tehdä parhaimpien näyttelijöiden kanssa ja ympäristön lavastamiseen olisi tarpeeksi rahaa.

Luen nyt peräjälkeen vielä toisen lähitulevaisuuteen sijoittuvan, ekologisiin kysymyksiin keskittyvän jännärin. Tuomainen vei minut luontevasti vähän pidemmälle tätä kolmatta vuosituhatta, joten siellä on hyvä pysyä vielä tulevinakin iltoina, Johanna Sinisalon uusin kirja kun osuu sopivasti samalla tavoin aikaan joitakin vuosia tästä eteenpäin, ilmastonmuutoksen alkaessa jo näkyä selvemmin kaikissa maailmantapahtumissa.