sunnuntai 6. maaliskuuta 2011

Johanna Sinisalo: Ennen päivänlaskua ei voi


Johanna Sinisalo: Ennen päivänlaskua ei voi. Tammi 2000. 5. painos Loistopokkarina 2007.
268 sivua.

Tartuin tähän Johanna Sinisalon vuonna 2001 Finlandia-palkittuun teokseen heti luettuani Linnunaivot. Kirjailijan kerrontatyyli oli imaissut minut mukaansa siinä määrin, että Linnunaivojen jälkeen suunnilleen juoksin ärrälle ostamaan tämän pokkarin ja juoksin myös kotiin päästäkseni nopeasti sitä ahmimaan. Odotukseni tämän hänen aiemmin ilmestyneen ja kiitellyimmän teoksensa suhteen olivat todella korkealla. Enkä pettynyt millään tasolla. Päinvastoin.

Kun tajusin, millainen magnetismi kädessäni olevaan, vaatimattoman laihalta näyttävään pokkariin oli ladattu, nautin jokaisesta rivistä ja sivusta ja toivoin, ettei tarina päättyisi koskaan. Ennen päivänlaskua ei voi -tarinassa on mystistä vetovoimaa, joka tihenee ja tihkuu tavallisen urbaanin ihmisen omien pimeiden alueiden ja toisaalta kaupungista etäällä oleville metsä- ja erämaa-alueille kätkettyjen salaisuuksien makua.

Sinisalo kertoo modernin, ei ehkä ihan perinteisimmän mutta kuitenkin jokaiselle nuorelle aikuiselle tunnistettavan ihmissuhdedraaman, joka jo sinänsä on hyvä tarina. Mutta se on vasta alkua. Samalla hän on luonut kokonaan uuden todellisuuden, vaihtoehtoisen tarinan kotimaisesta luonnostamme, maamme eläimistöstä: kissa-apinoiden heimoon kuuluvan trollin eli peikon, joka on "panskandinaavinen petoeläinlaji, jota esiintyy vain Itämeren pohjoispuolella ja Länsi-Venäjällä. Hävinnyt metsien katoamisen myötä täysin keskisestä Euroopasta, mutta tarustosta ja historialähteistä päätellen on ollut vielä keskiajalla kohtalaisen yleinen. - - Erittäin harvinainen. Suomessa oletetaan olevan noin 400 yksilöä. Luokiteltu uhanalaiseksi."

Mytologia on tarinassa tuotu todelliseen elämään lainauksissa kuvitteellisista luonnontieteellisistä teksteistä, jotka auttavat lukijaa nopeasti omaksumaan kirjan esittämän vaihtoehtoisen todellisuuden. Ihmissuhteiden solmujen ohella kirjan päähenkilö törmää keskenkasvuiseen, laumasta jääneeseen, yksinäiseen ja nälkäiseen peikkoon. Siinä tilassa peikko on haavoittuvainen ja vaaraton, ja ihmisen suojeluvaistot heräävät.

Enempää tarinasta ei kannata kertoakaan. Suosittelen tätä tarinaa pitemmittä puheitta luettavaksi ihan jokaiselle. Tätä kirjaa kannattaa välttää ainoastaan niiden, jotka eivät halua tarinoihin mitään epätodellisia elementtejä ja jotka ehkä pitävät mytologian sekoittamista arkielämään teennäisenä. Tai ehkä joku haluaa lukea mytologiansa jossain muussa yhteydessä kuin tavallisiin ihmissuhdesotkuihin ja ihmisten väliseen aistien vetovoimaan ja homoseksuaalisiin kohtaamisiin ympättynä. Haluan kuitenkin painottaa, että kirjailija ei mielestäni aja mitään tiettyä ulkonaista asiaa tällä teoksellaan, vaan käsittelee ihmisen alkukantaista puolta ja identiteettiä paljon laajemmin. Sillä kaikissa meissä urbanisoituneissakin suomalaisissa on myös pinnan alla jotain alkukantaista kaihoa johonkin, mitä ehkä olimme joskus - ennen muuttoa tänne kivirakennusten seinien sisäpuolelle. Sitä ei kukaan voi kieltää.

Minusta kirja toimi juuri tällaisena. Itse eläydyin tarinaan niin, että jopa tunsin monet hajut ja tuoksut, ihmisten hapuilun toisiaan kohti suurkaupungin keskellä, ja salaperäisen luonnon vetovoiman. Ja vaikka sinä et ihastuisikaan tähän tarinaan yhtä paljon kuin minä, niin Ennen päivänlaskua ei voi kannattaa jokaisen silti ehdottomasti ottaa jossain sopivassa välissä mukaan lukukalenteriinsa, tarinankerronnallisten ansioidensa takia.

Lainausmerkeillä erotettu suora lainaus on kirjan sivulta 15.

torstai 3. maaliskuuta 2011

Johanna Sinisalo: Linnunaivot

Johanna Sinisalo: Linnunaivot. Teos 2008. 331 sivua.

Ensimmäinen Sinisaloni. Olin jo pitkään aikonut tutustua hänen tuotantoonsa ja aloitin sitten tästä lahjaksi saamastani kirjasta Linnunaivot. Se tempaisi heti mukaansa kuin imupyörre.

Genre voisi olla ekologis-psykologinen jännitysdraama, samalla huikea patikkamatkakertomus, jossa lukija tuntee olevansa mukana yhtä tiiviisti kuin olisi aidosti paikan päällä, patikoivan nuorenparin repussa.

Heidi ja Jyrki tapaavat Levillä Hullu Poro -ravintolassa kevättalvella. Suhde alkaa mukavasta irtoseksistä ja jatkuu kepeänä syksyyn, jolloin Jyrki kertoo suunnitelmastaan: iso matka, puoli vuotta reppureissua maapallon toisella puolella, lähellä etelänapaa. Heidi ei tiedä, onko tämä tavallaan hänelle tarjous irrottautua pinnallisena pysyneestä yhteisestä jutusta. Hän päättää pitää miehestä kiinni ja kutsuu itsensä mukaan.

Tämän jälkeen lukija pääsee Uuteen-Seelantiin ja Tasmaniaan, ja samalla hätkähdyttävälle matkalle ihmismielen ja muidenkin elävien olentojen ajatusmaailman syövereihin. Mikä alkaa romanttisena kertomuksena ("Syveneekö pariskunnan suhde yhteisellä reissulla?") muuttuukin henkien taisteluksi ääriolosuhteissa. Ja vaikka Jyrki pitää ylpeänä huolta siitä, että heidän reissaamisensa kunnioittaa alueen eläimistöä, joku älykäs eläin ei sittenkään ajattele ihmisistä yhtä hyväntahtoisesti...

Lopulta edetään suoranaiseen henkiinjäämistaisteluun, ja rinnalla kulkee niin ikään tiivistyvä ja vakavia sävyjä saava tarina Heidin epämiellyttävän veljen, inhottavan kiusankappaleen, turhista sekoiluista koti-Suomessa.

Kenen aivot punovat ovelimman juonen ja vetävät pisimmän korren. Ja miten tarina yleensä päättyy, kun loppuratkaisukin tavallaan jätetään lukijan päättelyn varaan ja siitä voi sitten jälkeenpäin kirjan luettuaan käydä tsekkaamassa keskustelupalstoilta erilaisia tulkintoja. Suosittelen todella ehdottomana lukukokemuksena kaikille psykologisen jännityksen ystäville.

Itse ihastuin tämän kirjan perusteella Sinisaloon ikihyviksi.

Kirjassa lisäksi plussaa selkeä layout ja sisäkannen kartta, minkä ansiosta pariskunnan maantieteellistä matkaa ja näkökulmien vaihtumista on helpompi seurata. Mystisemmäksi muuttuvaa tunnelmaa - ja ihmisen ja luonnontilassa olevan ekosysteemin välistä yhteyttä ja ristiriitaa - korostavat lainaukset Joseph Conradin teoksesta Pimeyden sydän.