Johanna Sinisalo: Ennen päivänlaskua ei voi. Tammi 2000. 5. painos Loistopokkarina 2007.
268 sivua.
Tartuin tähän Johanna Sinisalon vuonna 2001 Finlandia-palkittuun teokseen heti luettuani Linnunaivot. Kirjailijan kerrontatyyli oli imaissut minut mukaansa siinä määrin, että Linnunaivojen jälkeen suunnilleen juoksin ärrälle ostamaan tämän pokkarin ja juoksin myös kotiin päästäkseni nopeasti sitä ahmimaan. Odotukseni tämän hänen aiemmin ilmestyneen ja kiitellyimmän teoksensa suhteen olivat todella korkealla. Enkä pettynyt millään tasolla. Päinvastoin.
Kun tajusin, millainen magnetismi kädessäni olevaan, vaatimattoman laihalta näyttävään pokkariin oli ladattu, nautin jokaisesta rivistä ja sivusta ja toivoin, ettei tarina päättyisi koskaan. Ennen päivänlaskua ei voi -tarinassa on mystistä vetovoimaa, joka tihenee ja tihkuu tavallisen urbaanin ihmisen omien pimeiden alueiden ja toisaalta kaupungista etäällä oleville metsä- ja erämaa-alueille kätkettyjen salaisuuksien makua.
Sinisalo kertoo modernin, ei ehkä ihan perinteisimmän mutta kuitenkin jokaiselle nuorelle aikuiselle tunnistettavan ihmissuhdedraaman, joka jo sinänsä on hyvä tarina. Mutta se on vasta alkua. Samalla hän on luonut kokonaan uuden todellisuuden, vaihtoehtoisen tarinan kotimaisesta luonnostamme, maamme eläimistöstä: kissa-apinoiden heimoon kuuluvan trollin eli peikon, joka on "panskandinaavinen petoeläinlaji, jota esiintyy vain Itämeren pohjoispuolella ja Länsi-Venäjällä. Hävinnyt metsien katoamisen myötä täysin keskisestä Euroopasta, mutta tarustosta ja historialähteistä päätellen on ollut vielä keskiajalla kohtalaisen yleinen. - - Erittäin harvinainen. Suomessa oletetaan olevan noin 400 yksilöä. Luokiteltu uhanalaiseksi."
Mytologia on tarinassa tuotu todelliseen elämään lainauksissa kuvitteellisista luonnontieteellisistä teksteistä, jotka auttavat lukijaa nopeasti omaksumaan kirjan esittämän vaihtoehtoisen todellisuuden. Ihmissuhteiden solmujen ohella kirjan päähenkilö törmää keskenkasvuiseen, laumasta jääneeseen, yksinäiseen ja nälkäiseen peikkoon. Siinä tilassa peikko on haavoittuvainen ja vaaraton, ja ihmisen suojeluvaistot heräävät.
Enempää tarinasta ei kannata kertoakaan. Suosittelen tätä tarinaa pitemmittä puheitta luettavaksi ihan jokaiselle. Tätä kirjaa kannattaa välttää ainoastaan niiden, jotka eivät halua tarinoihin mitään epätodellisia elementtejä ja jotka ehkä pitävät mytologian sekoittamista arkielämään teennäisenä. Tai ehkä joku haluaa lukea mytologiansa jossain muussa yhteydessä kuin tavallisiin ihmissuhdesotkuihin ja ihmisten väliseen aistien vetovoimaan ja homoseksuaalisiin kohtaamisiin ympättynä. Haluan kuitenkin painottaa, että kirjailija ei mielestäni aja mitään tiettyä ulkonaista asiaa tällä teoksellaan, vaan käsittelee ihmisen alkukantaista puolta ja identiteettiä paljon laajemmin. Sillä kaikissa meissä urbanisoituneissakin suomalaisissa on myös pinnan alla jotain alkukantaista kaihoa johonkin, mitä ehkä olimme joskus - ennen muuttoa tänne kivirakennusten seinien sisäpuolelle. Sitä ei kukaan voi kieltää.
Minusta kirja toimi juuri tällaisena. Itse eläydyin tarinaan niin, että jopa tunsin monet hajut ja tuoksut, ihmisten hapuilun toisiaan kohti suurkaupungin keskellä, ja salaperäisen luonnon vetovoiman. Ja vaikka sinä et ihastuisikaan tähän tarinaan yhtä paljon kuin minä, niin Ennen päivänlaskua ei voi kannattaa jokaisen silti ehdottomasti ottaa jossain sopivassa välissä mukaan lukukalenteriinsa, tarinankerronnallisten ansioidensa takia.
Lainausmerkeillä erotettu suora lainaus on kirjan sivulta 15.
