Hannu Rajaniemi: The Quantum Thief. Orion Publishing Group 2010. 330 s. / Kvanttivaras. Gummerus 2011. Suomentanut Antti Autio. 440 s.
Olen vähän jäävi sanomaan scifistä mitään, koska en yleensä lue tämän genren kirjoja. Kouluvuosina ahmin varhaista tieteiskirjallisuutta (Huxley, Orwell, Bradbury), mutta modernin science fictionin suhteen olen täydellinen noviisi. Kvanttivarkaan luin viime keväänä, koska se oli lukupiirimme kirjalistalla. Olin innostunut ajatuksesta, että suomalainen kirjailija kirjoittaa esikoisteoksen englannin kielellä ja pääsee sillä hetimiten kriitikkojen suosikiksi. Hannu Rajaniemi on väitellyt säieteoriasta Cambridgen yliopistossa ja asuu Skotlannissa.
Kätevä sanasto löytyy googlettamalla enkuksi joten aloitin englannilla, mutta ajanpuutteen takia vaihdoin ensimmäisen kolmanneksen jälkeen suomenkieliseen kirjaan. Silloin lukeminen sujui joutuisammin ja ehdin lukea kirjan ennen lukupiiriä, mutta suosittelisin kyllä yleensä, että kirja kannattaa lukea kannesta kanteen yhdellä ja samalla kielellä – ja Quantum Thief nimenomaan englanniksi.
Kirjan tärkeänä teemana ovat ihmisen muistot ja ajatukset, jotka on tallennettu ilmeisesti eräänlaiseen internetin jälkeiseen verkostoon ja joita ihmiset voivat jakaa toisilleen tai suojata toisiltaan – tai varastaa, jos taitoa riittää. Omaa muistitaakkaa pystyy myös keventämään, koska tietyt asiat on mahdollista unohtaa kokonaan.
Tapahtumat on sijoitettu Marsiin, jonne ihmiset ovat sijoittuneet maassa tapahtuneen katastrofin jälkeen, jota tosin ei tarkemmin vielä avata lukijalle. Kirjan päähenkilön, Jean le Flambeurin, esikuvana Rajaniemellä on ollut ranskalaisen kirjailijan Maurice Leblancin 1900-luvun alussa luoma suosikkihahmo, mestarivaras Arsene Lupin. Kirjoittamaan ryhtyessään hänen lähtökohtansa oli ollut kutkuttava ajatusleikki: mitä jos Arsene Lupin eläisikin tulevaisuudessa?
Charmikas herrasmies Flambeur on äärimmäisen taitava huijaamisen saralla, mutta hänkään ei ole aivan täydellinen ja on yhden virheen tehtyään joutunut virtuaalivankilaan, jossa vankeja kiusataan pakottamalla heidät jatkuvasti pelaamaan kuolettavia pelejä, vastassaan aina uusi kopio heistä itsestään. Tästä kirja lähtee liikkeelle, ja heti alkajaisiksi Flambeurille tarjotaan mahdollisuus vapauteen, kunhan hän vastineeksi suostuu tekemään yhden keikan auttajansa ohjeiden mukaan, maksuksi vapaudestaan.
Kirjan todellisuutta ja tapahtumaympäristöä on aluksi vaikea hahmottaa. Tarina kulkee kuitenkin mukavasti kaiken aikaa eteenpäin ja onnistuu viihdyttämään minunlaistani scifi-untuvikkoakin. Kirjassa on paljon hauskoja kohtia, sillä Flambeur on nautinnollisen itseironinen veijari. Rajaniemen tarinasta tulee hyvälle tuulelle. Suklaata saattaa ruveta tekemään mieli, erinäisistä syistä, jotka huomaatte lukiessanne, joten konvehtilaatikko kannattaa varata käden ulottuville.
Tässä kirjassa ei siis vielä suoraan kerrota, mitä maapallolle on tapahtunut. Jännitystä jätetään sopivasti jatkoa varten. Toiseksi viimeisessä luvussa kirja päättyy loogisesti, ja itsekin olin jo päässyt sisälle Rajaniemen hahmottelemaan tilaan niin hyvin, että salapoliisijuonen ja suhdekuvioiden seuraaminen onnistui hyvin.
Sen jälkeen kun tämä muistiin ja muistoihin liittyvä tarina on saatettu näppärästi päätökseen, Kvanttivarkaan lopussa on lisänä vielä epilogi, joka jättää kaiken taas avoimeksi. Tulossa on nimittäin trilogia, joka on Hannu Rajaniemellä ilmeisesti jo pitkälti valmiiksi kehitelty. Helsingin kirjamessuilla lokakuussa 2011 hän selitti, että kirjasarjan toisen osan teemana tulee olemaan tietoisuus. Se ilmestyy nimellä The Fractal Prince, Fraktaaliruhtinas. Kolmannen kirjan aihekin Rajaniemellä on jo valmiina: silloin uppoudutaan syvemmin peleihin ja niiden sääntöihin.
Kvanttivarkaassa on kuvattu huikeita näkymiä, jotka lukijan täytyy visualisoida oman mielikuvituksen avulla. Toivoisin, että jotkut rahakkaat Hollywood-tuottajat iskisivät kiinni Rajaniemen trilogiaan. Isolla tuotantokoneistolla ja taitavilla tekijöillä tästä saisi uuden polven Matrixin. Myös Inception tuli mieleen monessa kohdin. Yhtä upean elokuvan saisi Rajaniemenkin punomasta tarinasta. Toivotaan parasta, ja onnittelut vielä kerran ”meidän Hannulle”, joka jatkaa kirjoittamista englanniksi siellä Britteinsaarilla!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti