Mario Vargas Llosa: Vuohen juhla

Mario Vargas Llosa: Vuohen juhla (La fiesta del chivo)
Otava 2002. Suomentanut Sulamit Hirvas. 615 sivua.

Perulainen nobelisti kertoo Dominikaanista tasavaltaa vuosina 1930-1961 hallinneen diktaattorin, Rafael Leónidas Trujillo Modinan tarinan. Vuohen juhla on päässyt ylimmille sijoille erään kolumbialaisen lehden äänestyksessä, jossa etsittiin parasta espanjankielistä romaania 25 vuoden ajalta.

Kirjan nimi viittaa yhteen Trujillon lempinimistä. Hän juhlii ensin kymmeniä vuosia yksinvaltiaana, ja hänen elämänsä päättyy lopulta hänen teurastukseensa. Trujillon ympärille kohonnutta henkilökulttia voi verrata pienemmässä ja ei-niin-väkivaltaisessa kontekstissa moneen muuhunkin kulttimaineen saavuttaneeseen henkilöön. Tällaisen henkilökultin muodostumiseen liittyvät psykologiset ihmisten vuorovaikutustekijät ovat kirjan terävintä antia. Vargas Llosa tuo ne esiin järkyttävällä tavalla monesta eri näkökulmasta, sekä eri henkilöiden silmin että myös aikajanalla eri suunnista, sillä kirja vilisee henkilöitä ja myös ajallisesti liikutaan eri vuosikymmenillä.

Olin lukenut kirjaa noin 40 sivua, kun aloin tuskastua siihen, että edelleen oli vaikea hahmottaa laajaa henkilögalleriaa. Kaikilla on kolme nimeä, ja joskus heistä käytetään etunimen ja sukunimen yhdistelmää, joskus pelkkää etu- tai sukunimeä, joskus jompaakumpaa etunimistä yhdistettynä sukunimeen, ja joskus vain pelkästään keskimmäistä nimeä. Näin ollen Salvador Estrella Sadhalá voi olla lyhyesti vain Salvador tai Estrella, ja sitten kun hänestä on pitkään käytetty vaikka nyt nimeä Salvador, yllättäen häneen viitataan Estrella Sadhalána, jolloin ainakin minä jouduin kelaamaan pitkään, kuka kirjan monista päähenkilöistä nyt olikaan kyseessä. Sivun 40 kohdalla ratkaisin ongelman tulostamalla netistä neljän Trujillon salamurhaa suunnitelleen miehen lyhyet kuvaukset, missä jokaisen kolme nimeä oli lihavoitu. Tämä tulostettu paperi vierelläni minun oli siitä eteenpäin huomattavasti helpompi jatkaa 600-sivuisen kirjan lukemista.

Noiden salamurhan suunnittelijoiden profiloinnin lisäksi kannattaa jo alussa panna merkille nukkepresidentti Joaquin Balaguer, joka on ensin vain Trujillon taakseen kätkevä pahvi, mutta tapahtumien edetessä hänenkin luonnettaan laajennetaan ja syvennetään kiinnostavalla tavalla. Lisäksi todellisia historiallisia henkilöitä vastaaviin päähenkilöihin kuuluvat tietysti Trujillon perheenjäsenet, joista hirvittävimmäksi kuvataan ainakin tässä kirjassa diktaattorin poika Ramfis. Salaisen poliisin päällikkö Johnny Abbes García tekee hallitsijan puolesta likaiset työt ja on erittäin epämiellyttävä tapaus, todellinen henkilö hänkin.

Jos haluaa ennen kirjan lukemista tutkia vähän taustoja, kannattaa googlata Mirabelin sisarukset, sillä heihin viitataan pitkin tarinaa, ja salajuoneen mukaan lähtevistä ainakin yhden motiivi perustui yksinomaan näiden sisarusten kohtaloon.

Fiktiivisiä henkilöitä puolestaan edustaa ministeri Agustín Cabral, joka on ihan tavallinen ihminen eli ei mikään sadisti, mutta tosipaikan tullen heikko luonteeltaan. Näitä ratkaisun hetkellä heikoksi osoittautuvia miehiä on tarinassa enemmänkin.

Cabralin tytär Urania on kirjan tärkein fiktiivinen henkilö, jonka kautta tarinaan tuodaan syvällistä naisnäkökulmaa, ja hänen tarinansa avulla kirjailija myös kuljettaa tapahtumia edestakaisin aikajanalla. Onkin hyvä ennen lukemisen aloittamista painaa mieleen, että tarinan edetessä Vargas Llosa kuljettaa lukijaa vaihtelevasti kolmen eri näkökulman välillä: Ensinnäkin vuodessa 1996, kun Yhdysvaltoihin muuttanut keski-ikäinen Urania Cabral tulee uudestaan käymään Dominikaanisessa tasavallassa ja kohtaa menneisyytensä, ja takautuvasti vuodessa 1961, salamurhasuunnitelmien etenemisessä. Kolmas näkökulma on itse Trujillon.

Kirjaa en suosittelisi masentuneessa tilassa olevalle, sillä se ei maalaa mitään kaunista kuvaa ihmisyydestä ja vallan mekanismeista, eikä herätä suuremmin luottamusta minkäänlaiseen politiikkaan, ei diktatuuriin sen enempää kuin demokratiaankaan. Valtaan liittyy aina korruptiota, ja ihminen on olento, jolle oma napa on lähimpänä ja oman hyvinvoinnin puolesta moni on valmis pettämään, valehtelemaan, teeskentelemään, sulkemaan silmänsä ja korvansa ja pahimmassa tapauksessa suorittamaan mitä kauheimpia tekoja, joita niitäkin kirjassa kuvataan ainakin kolmessa tilanteessa tuskallisen yksityiskohtaisesti. Hyppäsin yli nuo kidutuskohtaukset, eli kuulonkohan minä sen perusteella siihen ihmisryhmään, joka on valmis leikkimään, ettei näe eikä kuule, jos sillä tavalla säästää oman henkensä/rahansa/maineensa/mielenrauhansa. No, tässä tapauksessa kyse oli kirjoitetuista kauheuksista, joita en mielenrauhani vuoksi halunnut kovin tarkkaan lukea. Jokainen voi kuitenkin tykönään miettiä, miten minä toimisin, jos todella asuisin totalitäärisessä valtiossa ja joutuisin valitsemaan, katsonko muualle vai autanko epäsuosioon joutunutta sillä uhalla, että itsekin joudun epäsuosioon. Tässä tapauksessa epäsuosioon joutumisen seurauksena saattoi olla kuolema, mutta pienemmässä mittakaavassa teemme itsekin näitä valintoja omassa elinpiirissämme ja siksi kirja ohjaa lukijaansa myös itsetutkisteluun. Toivoa tuovat muutamat todella rehelliset ja normaalin oikeustajun puolesta johdonmukaisesti toimivat ihmiset, heistä esimerkkinä kirjan loppupuolella sivuhenkilöinä eräs nuori italialainen pariskunta.

Vuohen juhla herättää monenlaisia tunteita ja toimii loistavana keskustelujen avaajana. Kirjassa on myös paljon psykologisia esimerkkejä vallan hallussapidosta ja eri tekniikoista toisen ihmisen alistamiseksi. Vaikka näiden asioiden tunnistaminen satuttaa, se myös samalla selkeyttää monia asioita ja ehkä auttaa torjumaan ja välttämään tällaista toimintaa, ja ymmärtämään manipulaation kohteeksi joutuneita. Kirja on siksi tärkeä lukukokemus kaikille politiikasta ja poliittisesta historiasta sekä yleensä ihmisten välisestä vuorovaikutuksesta kiinnostuneille, näiden alojen tutkijoille, toimittajille ja myös diktatuurivaltioista Suomeen muuttaneiden pakolaisten parissa työskenteleville. Tämän kirjan luettuani olen (kaikista vaalirahakohuista huolimatta) entistä kiitollisempi suomalaisesta demokratiasta.