Karl Ove Knausgård: Taisteluni 1

Karl Ove Knausgård: Taisteluni 1 (Min kamp 1). 489 s. Suom. Katriina Huttunen. Like 2012. 2. painos (Like-pokkari).

Karl Ove Knausgård oli vieraana Helsingin kirjamessuilla syksyllä 2012. Pysähdyin kuuntelemaan, ai joku Ruotsiin muuttanut norjalainen on kirjoittanut tuhansittain sivuja omasta elämästään, tylsältä kuulostaa… Vilkaisu poikamaisen hoikkaan, charmantin kulahtaneeseen viisikymppiseen kirjailijaan sai minut kuitenkin jäämään niille sijoilleni, ja kotiin mentyäni varasin kirjastosta Taisteluni-sarjan ensimmäisen osan, ihan vain sen tähden kun kirjailija oli niin kivannäköinen.

Kun viimein sain kirjan, aloin lukea sitä yöjunassa, vietettyäni viikonlopun lapsuuden kotipaikkakunnallani. Ajoitin kirjan avaamisen tuohon tilanteeseen, koska alkuillasta lähtevässä yöjunassa tarvitaan lukemista ja koska minusta oli vitsikästä päivittää kännykällä Facebookiin, että vietän täällä makuuvaunun hytissä iltaa Karl Oven kanssa. En siis aloittaessani odottanut varsinaiselta lukukokemukselta yhtään mitään. Mutta niin väärässä olin huolettomuuteni kanssa, sillä seuraavat kolme viikkoa uppouduin Oven johdattamana terapeuttiselle matkalle omaan lapsuuteeni ja nuoruuteeni, omiin kasvukipuvaiheitteni ihmissuhteisiin.

En osaa analysoida tarkalleen, mistä kirjan erityinen tunteita luotaava ote on lähtöisin. Ehkä kirjailijan avoimuudesta ja peittelemättömyydestä. Onhan tunnustuksia oman elämän varrelta naputeltu maailman sivu, miten sitten Karl Ove muka tekee sen eri tavalla kuin muut, mullistavammin, tuoden omaelämäkerralliseen kirjallisuuteen jotakin aivan uutta?

Voin vain kertoa, mikä minua lukiessani eniten kosketti. Ainakin se, miten Knausgård pienimpiä yksityiskohtia myöten tapahtumia eteenpäin kertoessaan tuo esiin omat skitsoilunsa, itsetietoisuutensa ja epävarmuutensa, ne tulevat tarinan myötä niin liki, että lukija pystyy huudahtamaan kerta kerran jälkeen: Juuri noin! Täsmälleen noin minäkin tarkkailin itseäni, vaikka olisin halunnut unohtaa itseni tarkkailemisen ja keskittyä elämään ja muihin ihmisiin. Juuri noin! Täsmälleen tuolla tavalla minäkin epäilin vanhempieni vartioivan minua katseellaan, ajatuksillaan, enkä antanut itselleni teini-iässä heiltä hetkeäkään rauhaa.

Kirja sopii mielestäni kaikille murrosiän kasvukipuja kokeneille erinomaiseksi synninpäästöksi sekä itseä että omia vanhempia, sisaruksia, sukulaisia, kavereita, entisiä luokkatovereita – ja niin edelleen, ja niin edelleen – kohtaan.

Pieniä detaljeja kuvataan piinallisen tarkasti peräjälkeen. Luokkatovereiden nimet luetellaan perätysten. Kahvinkeittohetket on selostettu suodatinpussipaketin kaapista ottamista ja kaappiin takaisin laittamista myöten. Ja minut tämä kaikki imaisi totaalisesti mukaansa. Ei tällaiseen omista tunteista ja kokemuksista, sisäisistä liikkeistä kertomiseen pääsisi, jos materiaalia olisi ryhdytty karsimaan ja leikkaamaan, niin että sieltä olisi otettu valikoidusti esiin vain kustannustoimittajan mielestä ”olennainen”.

Kirjan ensimmäisessä osassa Knausgård vie minut keskelle juuri sitä musiikkimaailmaa, joka ympäröi omaa nuoren naisenalun pääkoppaani ja soi sen sisällä: Echo and the Bunnymen, Waterboys ja lukemattomat muut. Hän kertoo bändihaaveistaan, romanssiyrityksistään, kirjailijan uran alkuaskelista. Löysin jatkuvasti lisää samastumispintaa ja lähes joka aukeamalla törmäsin lauseeseen, joka oli kuin suoraan matkalta omaan nuoruuteeni: ”Tuossa oli talo jossa olin ollut niin paljon yksin.” Tai: ”Kokemus tuntui minusta suunnattoman merkittävältä, vaikken osannut jälkeenpäin selittää miksi.”

Kirjan toisessa osassa Karl Ove on jo aikuinen, ja siinä kuvataan millimetrin tarkasti matka takaisin lapsuuden kirvelevimpään ihmissuhteeseen ja niin voimakas puhdistautumisprosessi, että luin jokaisen sanan silmät painomusteeseen porautuen – ja paljon sitä syvemmälle.

Olen silti empiväinen kehumaan kirjaa turhan vuolaasti, koska en halua tilannetta, missä joku ryhtyy Taisteluani lukemaan, uupuu sinänsä merkityksettömiltä tuntuvien arjen tapahtumien junnaamiseen ja tuntee minun tehneen hänelle karhunpalveluksen. Minä olin myyty, hurmattu, valloitettu. Muiden puolesta en voi sanoa mitään.