Fjodor Dostojevski: Rikos ja rangaistus. Otava 2008, Seven-pokkariversio 2011. Suomentanut Olli Kuukasjärvi (uusi suomennos). 694 s. Alkuperäinen venäjänkielinen teos ilmestyi vuonna 1866.
Lukupiirimme helmikuun kirja. Oivallinen kirjavalinta lukupiiriin, sikäli että kyseessä on yksi maailman kirjaklassikoiden kärkiteoksista eli jo sen puolesta must-luettava ja toiseksi, koska kyseessä on niin paksu tiiliskivi, että yksin, pelkästään oman motivaation varassa, useimmilta tämä huipputeos jää kokonaan aloittamatta.
Tähän kirjaan kuitenkin kannattaa tarttua. Valittavana on neljä eri suomennosta. Itse sain käsiini Olli Kuukasjärven suomentaman uusimman pokkariversion. Jotkut lukupiiriläisistämme olivat lukeneet kirjasta toisen suomenkielisen version, mutta emme ehtineet pureutua keskustelussamme kovin syvällisesti suomentajien erilaisiin tyyleihin. Kirjan sisällössä riitti muutenkin niin runsaasti keskustelun aineksia. Jotakin tiettyä kohtaa analysoidessamme saatoimme siltä osin verrata eri suomennoksia keskenään, siis jonkun yksittäisen sanavalinnan osalta.
Rikos ja rangaistus kertoo nuoresta Raskolnikov-nimisestä ylioppilaasta, joka kypsymättömyyttään tuhlaa rahansa ja masentuu. Lopulta hän päätyy rikokseen, selvittääkseen raha-asiansa kuntoon, mutta herkkä psyyke ja hauras omatunto eivät kestä veriteon tuomaa taakkaa. Raskolnikovin pään sisällä kulkee monenlaisia ahdistavia ajatuksenjuoksuja sekä ennen että jälkeen karmean teon. Tämä moraalinen pohdinta on jo sinänsä niin järisyttävää luettavaa, että siinä riittää lukijalla nieleskelemistä. Lisäksi kirjaan on kudottu mukaan monia mielenkiintoisia sivuhenkilöitä omine paheineen ja hyveineen, jokaisella omat demoninsa ja kiusaajansa.
Rikosta ja rangaistusta voi lähteä tarkastelemaan monelta eri suunnalta: oikeuspsykologian kannalta, ulkopuolisuuden kuvauksena tai uskonnollisten teemojen puolelle laajentaen. Keskusteluissa pyörivät myös kysymykset naisen asemasta ja avioliiton solmimisperusteista ennen ja nyt, samoin kuin monista muista yhteiskunnallisista kysymyksistä. Kirjassa on paljon yhtäläisyyksiä tämän päivän Suomea piinaaviin ongelmiin: joku kirjan henkilöistä elää keskellä alkoholismin murentamaa perhehelvettiä, toinen puolestaan peittelee pedofiilisiä taipumuksiaan. Taitavana draaman kirjoittajana Dostojevski ei ole yrittänyt tuoda kaikista henkilöistä esiin yhtä paljon hyvää kuin pahaakin, vaan tarinassa on erotettu myös erilaiset ääripäät: kirjassa on selvästi muutamia todella irstaita henkilöitä, ja toisaalta henkilögalleriasta voidaan nostaa esiin puhdas ja viaton helmi, anteeksiantonsa puhtaudessa suoraan Kristukseen verrannollinen hahmo. Dostojevski on kuitenkin ihmisluonteiden kuvaajana niin taitava, että kerronta pysyy kaiken aikaa uskottavana. Erilaisten ihmiskuvausten runsaudesta riittäisi materiaalia vaikka kokonaisen viikonlopun kestävään lukupiirin yhdessäoloon.
Tarkkasilmäisimmät lukijat saattavat huomata kirjan rakenteessa ajoittain hajanaisuutta, koska Dostojevski kirjoitti sitä aikanaan jatkokertomuksena lehteen. Sen vuoksi lukijan ei kannata juuttua pieniin yksityiskohtiin, esimerkiksi huoneiden tai rakennusten kuvauksiin, jotka saattavat vaihtua, sillä tällaiset pienet epäjohdonmukaisuudet johtuvat silloisesta kirjoitustavasta.
Pitemmittä puheitta suosittelen tätä vuonna 1866 kirjoitettua ajatonta merkkiteosta jokaiselle lukupiirille. Vaikka joku ryhmäläisistä olisi teoksen joskus aiemmin lukenutkin, myös hän varmasti saa siitä, sisällön tuoreen mieleen palauttamisen myötä, paljon uutta ammennettavaa yhteisiin keskusteluihin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti